Haukivuoren juna-asian hyvä sauma meni taas ohi

Haukivuoren juna-asian hyvä sauma meni taas ohi

Liikenne- ja viestintäministeriö pyysi Mikkelin kaupungilta, Etelä-Savon maakuntaliitolta ja ELY:iltä 11.9.2018 päivätyssä asiakirjassa näkemystä ja tietoa kulkutarpeista sekä kehittämisideoita aikataulusuunnitteluun alueellisen junaliikenteen pilottihankkeeksi 23.10. mennessä. Ohessa LVM:n ja Mikkelin kaupunginhallituksen asiakirjat aiheeseen liittyen.

Valitettavasti Haukivuoren harmiksi jälleen juna-asiassa Mikkelin kaupunginjohto ei edes nostanut Haukivuoren juna-asiaa kaupunginhallituksen esityslistalle, vaan Kaupunginhallitukset jäsenet, Kerttu Hakala, Liisa Ahonen ja Soile Kuitunen ottivat asian pilottihankkeen käsittelykohdassa esille, jonka jälkeen kaupunginhallituksen puheenjohtaja kysyi: vastustiko kukaan asiaa? Ei vastustanut. Tuli päätös, joka näkyy 15.10 pöytäkirjaotteessa. 

Ihmeellistä kuitenkin, että Kaupungin- ja Hallintojohtajan kirjeessä ei edelleenkään esitetty Haukivuoren juna-asiaa pilottihankkeeseen, vaikka ilmeisesti luottamushenkilöt näin halusivat. Selvitykseni mukaan lähtökohdaksi näille toimille valmistelijat kertoivat, että kaupungilla ”ei ollut henkilöitä eikä muitakaan resursseja” tähän pilottihankkeeseen. Kun kysyin selvitettiinkö, mitä tämä pilottihanke merkitsee toimenpiteinä, vastaus oli ei!??

5.11.2018

Leo Laukkanen
Kauppaneuvos
Aluejohtokunnan puheenjohtaja


Liitteet:

Kommentit pois päältä artikkelissa Haukivuoren juna-asian hyvä sauma meni taas ohi